Onko keskittyminen helpompaa, jos pelaa yksin?
Eräänä aamuna ei pelikaveria löytynyt ja päätin varata yksinäisen kierroksen. Kentälle sai hyvin aamulähtöjä ja ajattelin, että nyt pystyn keskittymään täysillä ja kierroksesta tulee menestyksellinen. No jaa, kyllä se oma mielikin löytää niitä häiriötekijöitä pelaamiseen. Tuntui, että mielelläni oli paljon asioita läpikäytävänä juuri sinä päivänä - tai sitten minulla oli vain liikaa aikaa niiden kuulemiseen.
Oli hienoa edetä omaan tahtiin ja nauttia samalla liikunnasta ja ulkoilmasta. Kierroksen edetessä tuli mieleeni, että mitä jos lyön holarin, eikä kukaan ole todistamassa? Uskallanko ottaa tätä riskiä toista kertaa?
Eräs ihmetyksen aihe nousi mieleeni, kun kävelin kärryjen kanssa griiniltä punaiselle lyöntipaikalle: voisiko luonnostaan syntyneiden kulkuväylien kuntoa kohentaa kulun estämisen sijasta? Golfkärryjen kanssa mennään yleensä lyhyintä reittiä seuraavalle lyöntipaikalle ja usein näkee, että johonkin kohtaan on syntynyt luonnostaan kulkureitti. Näihin kohtiin on usein kuitenkin laitettu esteet kulun estämiseksi tai sitten ne ovat muokkautuneet varsinaiseksi perunapelloksi, joissa golfkärry pomppii ja rymisee oikein kivasti. Kannattaisiko tällaisiin kohtiin kunnostaa kulkureitti kärryille käyttäjäystävällisyyden vuoksi?
Uskon, että moni golfaaja ei huvikseen kävele yhtään enempää kuin mitä vaaditaan siirtymisessä griiniltä seuraavalle lyöntipaikalle tai pallon perässä. Tuleehan kentän kiertämisessä käveltyä joka tapauksessa noin kymmenen kilometriä - mikä on tietenkin ihan mahtavaa kuntoilua. Autolla on mukava huristella kulkuteitä, jotka usein kiertävät lyöntipaikan toiselta puolelta. Myös golfkärryjen kanssa olisi hienoa edetä mahdollisimman helposti.
Yksin pelattu golfkierrokseni sujui joutuisasti aikaan 2 h 44 min. Ehdin tähän mennessä jo kyllästyä omaan sisäiseen keskusteluuni eikä holariakaan onneksi tullut - kukapa sitä olisi uskonut. Kierros oli kaiken kaikkiaan ihan kivaa vaihtelua, mutta kyllä seura ja vertaistuki ovat tärkeitä asioita pelikierroksella. Keskittyminen ei ole peliseurasta kiinni, vaan se on oman pään sisällä.
Juhannuksen aikaan pystyy nauttimaan sireenien loistosta luonnossa.
torstai 25. kesäkuuta 2015
sunnuntai 14. kesäkuuta 2015
Huomioita alkaneesta golfkaudesta 2015
Olen taas koukussa pelin haasteellisuuteen ja onnistumisiin.
Golfkausi on käynnissä ja olen päässyt pelaamaan monella eri kentällä. Kaikenlaista on mahtunut kierroksiin: onnistumisia, tyrimistä, uusia tuttavuuksia, vanhojen tuttujen tapaamista talven jälkeen, vaihtelevia kelejä (lämmintä odotellessa) ja golfkellon testaamista.
Olen pelannut haasteellisilla links-tyyppisillä kentillä muutamat kierrokset. Links-kentän ominaisuuksiinhan kuuluvat kraaterin kokoiset syvät bunkkerit ja väylän viereisten niittyjen korkea heinä. Täytyy siis yrittää pysyä väylällä tai hankaluuksia on tiedossa.
Olen ahkerasti testannut keväällä hankittua golfkelloa. Omassa kellossani on selkeä näyttö, yhden painikkeen avulla on helppo päästä eri näkymiin ja tuloskortin pitäminen on vaivatonta. Tosin tuloskorttia en ole vielä onnistunut synkronoimaan kännykkään tai tietokoneeseen ja yhdellä golfkentällä väylän mitat näkyivät väärin.
Golfkellon käyttäminen tuo tarkkuutta peliin. Se auttaa tuntemaan lyönnin pituuden kullakin mailalla ja opin valitsemaan mailan huolellisemmin.

Sain itseni kiinni selittelystä yhtenä iltana. Peli ei luista, kun oli eilen juhlat, huono energiataso, on niin viileää... Selittely ei edistä peliä eikä tunnelmaa. Toisen selittelyjä ei kukaan halua kuunnella, joten selittelyt jääkööt sikseen. Lyöty lyönti täytyy jättää taakseen ja mennä nöyrästi lyömään sieltä, minne pallo päätyi. Toki lyöntiä voi analysoida ja oppia jotain vastaisuuden varalle. Iloitseminen muiden onnistumisista taas tuo itsellekin mukavan fiiliksen.
Olen ahkerasti testannut keväällä hankittua golfkelloa. Omassa kellossani on selkeä näyttö, yhden painikkeen avulla on helppo päästä eri näkymiin ja tuloskortin pitäminen on vaivatonta. Tosin tuloskorttia en ole vielä onnistunut synkronoimaan kännykkään tai tietokoneeseen ja yhdellä golfkentällä väylän mitat näkyivät väärin.
Golfkellon käyttäminen tuo tarkkuutta peliin. Se auttaa tuntemaan lyönnin pituuden kullakin mailalla ja opin valitsemaan mailan huolellisemmin.
On se golf vaan niin mahtavaa ja koukuttavaa. Alkukauden onnistumisista voisi mainita ekat birdiet** sekä rutkasti pareja*.
*Par on lyöntimäärä, jolla taitavan pelaajan tulisi kyetä pelaamaan tietty reikä tai kenttä hyvissä olosuhteissa. Par on usein määritelty kentän tai reiän "ihannetulokseksi". Golfkentällä on yleensä 4 kappaletta par-3 -väyliä, 10 par-4 -väylää ja 4 par-5 -väylää eli yleensä koko kentän par-tulos on 72.
*Birdie tarkoittaa yksi alle parin, eli pelaaja on saanut pelattuaan yksittäisen väylän tulokseksi yhden lyönnin alle sille määritellyn ihannetuloksen. Par-5 -väylällä se tarkoittaisi 4 lyöntiä.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015
Hengittäminen rytmittämässä golflyöntiä
Hengitykseen keskittyminen tuo mielen nykyhetkeen.
Olen oppinut joogatunneilla hengittämään syvään aina kylkiin, varpaiden- ja sormenpäihin sekä päälakeen saakka. Joogaliikkeet tehdään rauhallisen hengityksen tahtiin ja harjoitukseen pääsee syvemmälle. Kun yhdistää liikkeen ja hengityksen, mieleen ei mahdu mitään ylimääräisiä ajatuksia ja keskittyminen lisääntyy. Olen ottanut hengityksen rytmittämään myös golflyöntiä.
Hengittäminen on jokaiselle itsestäänselvyys, mutta joskus kannattaisi pysähtyä miettimään sitä. Hengityksen syventäminen tuo happea kehoon ja rauhoittuminen tasapainottaa kehoa ja tyynnyttää mieltä. Hengittäminen auttaa monenlaisissa tilanteissa, esimerkiksi:
Ennen golkierrosta pyrin tekemään muutaman joogaliikeen. Tämä auttaa saamaan kehon kuntoon ja ajatukset tulevaan golfkierrokseen. Sitten voikin vaan antautua nauttimaan täysillä ajasta golfkentällä!

- Venytellessä sisäänhengitys kohdistetaan kireään kohtaan ja uloshengittäessä rentoutetaan. Näin päästään venytettävään kohtaan syvemmälle.
- Golflyöntiin voi ottaa hengityksen mukaan rytmittämään svingiä. Sisäänhengitys taakseviennin aikana, pidätys, kun maila tulee alas ja sitten uloshengitys, kun maila osuu palloon.
- Joogafestivaaleilla kuuntelin luentoa pelosta. Kun ihminen kokee pelkoa, on hyvä ikään kuin saada ilmaan ärsykkeen ja reaktion väliin. Hengitys auttaa tasapainottamaan tilannetta ja antaa aikaa reagoida.
- Kun olo on vaikkapa levoton, suututtaa tai väsyttää, muistan, että syvään hengittäminen auttaa.
- Stressaantuneena kannattaa yrittää ottaa edes pieni irtioton hetki, hengittää rauhallisesti ja päästää irti ajatuksista. Voi kuvitella, että ajatukset ovat poutapilviä, jotka vain lipuvat ohi. Jos jää johonkin ajatukseen kiinni, voi päästää sen irti lipumaan muiden pilvien mukana. Kun saa mieleen "tilaa", voikin olla, että mieleen putkahtaa loistavia ajatuksia ja ratkaisuja.
Hengittämiseen voi keskittyä missä tahansa hetken aikaa. Lisäksi voi kääntää katseen sisäänpäin omaan kehoon ja kokeilla erilaisia mielikuvaharjoituksia rentouden ja tasapainon saavuttamiseen.
Ennen golkierrosta pyrin tekemään muutaman joogaliikeen. Tämä auttaa saamaan kehon kuntoon ja ajatukset tulevaan golfkierrokseen. Sitten voikin vaan antautua nauttimaan täysillä ajasta golfkentällä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)