maanantai 25. marraskuuta 2019

Matka Ubudista Sanuriin Balilla

Haikea on lähteä Ubudista, mutta innolla uutta odottaen.

Sanuriin ajettaessa matkalla on lukuisia gallerioita, käsityöpajoja sekä kulta-ja hopeapajoja. Nämä jäävät meiltä nyt väliin, mutta poikkeamme batiikkitehtaassa, jossa saan käsityöläisen vahalla maalaaman kukkasen paitani helmaan. Itse batiikkikankaiden värjäystä emme  pääse näkemään, vaan tämä on enemmänkin turistishowta tehtaanmyymälään mennessä. Myymälä on iso ja siellä on kaikkea mahdollista vaatetta, huivia ja pussukkaa melko edulliseen hintaan. Jos jotain tarvitsee ostaa, esimerkiksi tuliaisia, suosittelen kyllä käyntiä näissä.

Saavumme Sanuriin ja ajamme kapeita kujia pitkin poikin hotellillemme, jossa saamme taas virkistävät pyyhkeet ja juomat matkapölyjen pyyhkimiseksi ja alas huuhtomiseksi. Hotellimme on kahdeksan huoneiston pieni ja rauhallinen keidas, josta on lyhyt kävelymatka pääkadulle ja rannalle. Hotellissa on ilmainen kuljetuspalvelu ja polkupyörät käytössä. Aamupalan saa syödä miten myöhään tahansa. Mutta täällähän herää valoisuuteen ja lintujen liverrykseen tai kukon kiekuntaan jo kuuden aikaan (Suomen aikaa klo 12 yöllä), joka on kieltämättä miellyttävin aika päivästä lämpötilan suhteen. Mutta joskus saa onneksi unta pidempäänkin.

Sanur vaikuttaa hiljaiselta paikalta, ja tämähän sopii meille hyvin. Sunnuntaipäivänä rannalla näkyy enimmäkseen paikallisia ihmisiä viettämässä vapaapäivää perheen ja eväsruokien kanssa. Istahdimme alas rantaravintolaan nauttimaan auringonlaskun upeista vaihtuvista väreistä. Kyseisestä ravintolasta tuleekin lempiruokapaikkamme Sanurissa. Maukasta ja edullista ruokaa rennosti rantamaisemissa ja happy hourissa kaksi bisseä yhden hinnalla.

Pimeän tullen kuudelta lähdemme pääkadun vilinään. Huomaamme kujilla kävellessä varoittelukylttejä taskuvarkaista ja voikin hyvin kuvitella, että laukku lähtee olalta nopeasti skootteristin matkaan.

Illalla uima-altaan reunalle sytytetään kynttilöitä ja sängyllä odottaa kauniissa lahjapaketissa suklaa ja viesti:
”There is only one person who could make you happy, and that person is you.”










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti