Onko keskittyminen helpompaa, jos pelaa yksin?
Eräänä aamuna ei pelikaveria löytynyt ja päätin varata yksinäisen kierroksen. Kentälle sai hyvin aamulähtöjä ja ajattelin, että nyt pystyn keskittymään täysillä ja kierroksesta tulee menestyksellinen. No jaa, kyllä se oma mielikin löytää niitä häiriötekijöitä pelaamiseen. Tuntui, että mielelläni oli paljon asioita läpikäytävänä juuri sinä päivänä - tai sitten minulla oli vain liikaa aikaa niiden kuulemiseen.
Oli hienoa edetä omaan tahtiin ja nauttia samalla liikunnasta ja ulkoilmasta. Kierroksen edetessä tuli mieleeni, että mitä jos lyön holarin, eikä kukaan ole todistamassa? Uskallanko ottaa tätä riskiä toista kertaa?
Eräs ihmetyksen aihe nousi mieleeni, kun kävelin kärryjen kanssa griiniltä punaiselle lyöntipaikalle: voisiko luonnostaan syntyneiden kulkuväylien kuntoa kohentaa kulun estämisen sijasta? Golfkärryjen kanssa mennään yleensä lyhyintä reittiä seuraavalle lyöntipaikalle ja usein näkee, että johonkin kohtaan on syntynyt luonnostaan kulkureitti. Näihin kohtiin on usein kuitenkin laitettu esteet kulun estämiseksi tai sitten ne ovat muokkautuneet varsinaiseksi perunapelloksi, joissa golfkärry pomppii ja rymisee oikein kivasti. Kannattaisiko tällaisiin kohtiin kunnostaa kulkureitti kärryille käyttäjäystävällisyyden vuoksi?
Uskon, että moni golfaaja ei huvikseen kävele yhtään enempää kuin mitä vaaditaan siirtymisessä griiniltä seuraavalle lyöntipaikalle tai pallon perässä. Tuleehan kentän kiertämisessä käveltyä joka tapauksessa noin kymmenen kilometriä - mikä on tietenkin ihan mahtavaa kuntoilua. Autolla on mukava huristella kulkuteitä, jotka usein kiertävät lyöntipaikan toiselta puolelta. Myös golfkärryjen kanssa olisi hienoa edetä mahdollisimman helposti.
Yksin pelattu golfkierrokseni sujui joutuisasti aikaan 2 h 44 min. Ehdin tähän mennessä jo kyllästyä omaan sisäiseen keskusteluuni eikä holariakaan onneksi tullut - kukapa sitä olisi uskonut. Kierros oli kaiken kaikkiaan ihan kivaa vaihtelua, mutta kyllä seura ja vertaistuki ovat tärkeitä asioita pelikierroksella. Keskittyminen ei ole peliseurasta kiinni, vaan se on oman pään sisällä.
Juhannuksen aikaan pystyy nauttimaan sireenien loistosta luonnossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti