Ubudissa on vilskettä, mutta mahdollisuus myös rauhoittumiseen.
Ubud on täynnä kauppoja ja ravintoloita. Monkey Forest - Ubud Palace pääkadulta kannattaa pistäytyä myös sivukaduille, joista löytyy erityisesti joogavarusteita, joita itse katsastelen. Kaupoissa on täsmähinnat, mutta Ubudin markkinoilta saa tingittyä ostoksia halvalla. Näinhän on toki missä päin maailmaa tahansa.
Pääkaduilla liikenne on kaoottista ja jalkakäytävät olemattomia tai epätasaisia eli kannattaa katsoa mihin astuu. Takseja on tarjolla joka kadun kulmassa. Veroja paikalliset yritykset maksavat vaihtelevasti, koska verojärjestelmä on melko uusi. Välillä ruokien hinta on ilman veroja ja välillä ravintolalasku tulee veron kanssa.
Taskulampun ja heijastimen mukaan otto ei ollut yhtään liiallinen varotoimi, koska niille on tosiaan tarvetta hämärillä kujilla, kun ilta pimenee kuuden aikaan.
Ubudista lähdemme Ketutin kyydissä pohjoiseen päin putouksille, tulivuorelle ja riisiterasseille. Saavumme ensimmäisenä (noin 30 minuutin matka) Kanto Lampo -putoukselle ja kuskimme pääsee ajamaan alhaalla olevalle parkkipaikalle. Tästä ei ole kovin pitkä matka portaita alas putoukselle ja matkalla maksamme pääsylipun. Putouksella on muutamia ihmisiä uimassa ja kiipeilemässä kielekkeillä. Vesi syöksyy alas kalliota pitkin useista kohdista. Putouksen juureen pääsee liukkaita rappusia pitkin tai joen uomassa tai sen reunamaa kävellen. Vaatteiden vaihtopaikka löytyy, mutta tyydymme ihailemaan putousta ja näkymiä alhaalla puron ylittävältä sillalta. (Balilla ei ole kunnolla satanut vuoteen, joten joet ovat puroja ja putouksille helppo päästä).
Tibumana-vesiputoukselle johtaa melko pitkät, mutta hyväkuntoiset rakennetut portaikot ja solan halki polut ja sillat. Matka sinänsä on jo oikein kaunis. Putous soljuu kallionkielekkeeltä alas henkeäsalpaavan kauniisti ja paikka on seesteisen romanttinen. Putouksen juurella on pieni lammikko, jossa voi uida tai kahlata ja viidakko kohoaa yläpuolellamme. Tämän putouksen läheisyydessä on myös toinen pienempi putous ja täällä kiipesimme aika vaikeakulkuisen luonnonportaikon ylös ja sitten alas putouksen keskivaiheilla olevaan suvantoon. Rappusten kapuaminen ei ole huonojalkaisten tai -kuntoisten hommaa.
Ajoimme ylöspäin vuoristoa aktiivisen Agung-tulivuoren luo, joka purkautui viimeeksi vuonna 2018. Syömme lounasta jonkun vuoren harjalla ihaillen tulivuorta ja sen juurella olevaa kirkasta järveä. Toisella puolella avautuu Balin eteläosa.
Alaspäin tullessa kävimme yhdellä monista riisiterasseista, joka on tosi kaunis paikka keinuineen ja rottinkipesineen. Nämä ovat Balilla se juttu, joissa ikuistetaan ne kauniit lomakuvat. Niitä on joka paikassa ja poseerauksia on hauska seurata vierestä.
Ubudia halkoo muutama joki solan pohjalla ja hotellimme Bali Bucu View on yhden harjanteella, mukavan vähän hiljaisemman kadun varrella, kuitenkin lyhyen kävelymatkan päästä keskustasta. Bisma-kadulla on aivan riittävät shoppailumahdollisuudet, joten välttämättä ei tarvitse lähteä merta edemmäksi kalaan. Lähellä oleva suosittu kävelyreitti Campuhan Ridge Walk kulkee pitkin viidakon reunustamaa vuoren harjannetta. Tänne kannattaa lähteä aamulla aikaisin kuuden aikaan tai iltapäivällä neljän aikaan. Juotavaa kannattaa ottaa mukaan mukaan, matkalla on vain yksi kahvila, josta saa evästä. Kävelyreitillä menee korkealle ja sieltä on upeat näkymät!
Hotellimme on itse asiassa niin upea, että täältä ei ole tarvetta lähteä kaupungin vilinään. Äänet, tuoksut, maisema, maut ja tuntemukset ovat kaikki sopusoinnussa keskenään. Aamukuudelta herää lintujen viserryskuoroon ja hotellimme on juuri nyt niin hiljainen, että meillä on yksityisjoogasali käytössämme viidennessä kerroksessa. Hotellin spa tarkoittaa sitä, että huoneeseen on saatavilla palveluja.
Kaupunki on täynnä kauneus- ja hierontapaikkoja edullisin hinnoin - mikäpä sen ihanampaa kuin mennä hemmoteltavaksi. Illalla menemme katsomaan tanssiesityksen Ubud Palaceen, mutta sitä ei voi oikein suositella. Esityksessä oli muutama erinomainen esiintyjä, mutta bändi oli kyllä loistava.
Varmaan paljon jäi kokematta Ubudissa neljän päivän jälkeen, mutta lähdemme eteenpäin seuraavaan kohteeseen Sanuriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti