Kun Balia on nähty ja koettu, golfaaja suuntaa golfkentälle.
Bali Beach golf
Päivälämpötilat ovat yli 30 astetta ja lähdemme kokeilemaan pelaamista läheiselle 9-reikäiselle Bali Beach golfklubille. Täällä ei ole autoja käytössä ja kävely yhdeksän reiän verran onnistuu hyvin aamuvarhaisella. Kenttä ei sinällään ole erityinen, vaikka rannan läheisyydessä onkin. Merimaisemia ei avaudu ja vettä on muutamissa uomissa ja lammikoissa vain vähän, koska kuiva jakso on kestänyt vuoden. Kenttä on kuitenkin vehreä ja kostea aamuvarhaisella. Väyliä reunustaa vanhat puut ja pensaat, joista muutamat ovat kukkaloistossaan ja puut luovat ihanat varjot kentälle.
Cadeilta saa hyviä neuvoja pelaamiseen ja peli kulkeekin ihan mukavasti. Onhan se mahtavaa, kun caddie vetää kärryjä, antaa mailan, putsaa pallon, näyttää mihin pallo pitää lyödä ja iloitsee hyvistä lyönneistä. Meillä on toinen vanhempi caddie, joka neuvoo myös lyönnissä ja toinen nuorempi, jolta saa myös hyvät ohjeet.
Myöhemmin kierroksen jälkeen, kun väsymys iskee, toteamme, että aamuaika pelaamiseen ei taida meille sopia, koska tuolloin on yö Suomessa, ja fysiikka ei taida olla ihan terässään.
New Kuta golf
New Kuta golfin valitsimme sen ylistettyjen merimaisemien takia. Sunset-aika in edullisempi kuin normaali greenfee. Matkaa Sanurista on noin tunnin verran Balin vuoristoiseen lounaisosaan. Laaja putti- ja chippigriini on heti lähtöpaikan edessä ja siitä on helppo lähteä ensimmäiselle tiiauspaikalle. Kenttä kuljetaan autolla ja saamme kaksi nuorta naista caddieiksi.
Pääsemme lähtemään kierrokselle jo ennen varattua lähtöaikaamme. Alue on todella kuivaa, ympäristö ei ole ollenkaan vehreää - ojat ja lammikot ovat kuivia. Hyvä puoli on se, että pallot eivät huku. Väylät ovat kuitenkin hyvässä kunnossa ja griinit ihan kelpoja olosuhteisiin nähden. Ilma on kuuma ja tosiaan vuoteen ei ole Balilla satanut. Etuysi kiertää mäkisiä maastoja ja kukkuloilla näkyy rakenteilla olevia suuria rakennuksia. Takaysillä alkaa merituulikin jo paikoittain puhaltaa ja odotus avautuvista kallioisista rantamaisemista antaa odottaa väylille 13-16 saakka. Aurinko alkaa juuri laskea ja mennä pilvien taakse, lämmin merituuli puhaltaa, joten olosuhteet ovat täydelliset. Niemen kärjessä järjestetään juuri hääjuhlaa ja saamme seurata pelin ohessa kaunista hääpaikkaa, häävieraita ja hääparin kuvausta rannalla. Tässä kohtaa menee aikaa valokuvien ottamiseen, jossa caddiet auttavat mielellään.
Muutama pitkä väylä vielä ja pimenevä ilta johdattavat takaisin klubitalolle. Iltapäivän lähtö oli hyvä valinta ja kivikkoisen alun jälkeen kenttä palkitsee maisemien osalta.
Suihku ja taksin tilaus. Päätämme vielä käydä Garuda Wisnu Kencana -patsaalla, jonka valtava hahmo vilkkui taivaanrannassa kun ajoimme kentälle. Koska on jo ilta, itse temppeliin ei enää pääse ja ihailemme jättimäisiä kalliolohkareita, pienempää näköispatsasta ja taustalla kohoavaa GWK:ta kuitenkin. Vaikuttavaa, vaikka tämän pidemmälle emme pääsekään tänään.
Vielä muutama päivä jäljellä Balilla ja mietimme, mitä tekisimme. Olemme salanneet esitteitä lähisaarista Nusa Penida ja Nusa Lembongan. Koska vesiaktiviteetit ja snorklailu eivät meitä ystäväni kanssa niin kiinnosta, päätämme lähteä katsastamaan Sanurista puolen tunnin ajomatkan päässä olevan vehreän, luksushotelleja ja upeita hiekkarantoja sisältävän turistikohteen Nusa Duan ja siellä Bali National golfkentän.
Bali National Golf
Bali National Golfia kuvaillaan hawaijilaistyyliseksi golfkentäksi ja sitä se on mielikuvan perusteella. Heti klubille tullessa caddiet kysyvät nimen ja varustetarpeet.
Täällä ympäristö on vehreää ja vettäkin on jonkin verran, myös rotkoja, joiden reunamilla pallokauppiaat pälyilevät. Tänne onkin helppo hukata palloja. Väylät ovat pitkiä, osin kapeitakin ja bunkkereita löytyy joka lähtöön. Viheriöt ovat suuria, muodokkaita ja hyvässä kunnossa. Siirtymät kentällä ovat pitkiä, polut kauniisti kivetettyjä ja korkeuseroja on jonkun verran - muutamalta väylältä siintää merikin.
Bali National -kentällä on kaksi saareen lyötävää par 3:sta. Mikäli pallo ei päädy viheriölle, drop zone on saaressa, joten parikin on vielä ihan mahdollinen.
Yleistä Balin golfkentistä - ei kuitenkaan mitään eritystä
Caddiet ovat kullanarvoisia neuvoessaan ja pitäessään pelivauhtia yllä.
Väylällä ei saa ajaa autolla.
Klubitalot ovat hyvätasoisia pukuhuoneineen ja lukollisine kaappeineen.
Ravintolassa saa kylmän pyyhkeen raikastumista varten ja ruuat ovat keskitasoa kalliimpia.
Golfautoissa on virvokkeita kylmälaukussa, jotka maksetaan kierroksen jälkeen.
Klubin kaupoissa on saatavilla vaatteita varusteita, mutta ne ovat kalliin puoleisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti