sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Upea golf-toukokuu 2018

Toukokuun valoisuus kutsui monille iltakierroksille.

Vaikka kesä vasta alkoi, tuntuu golfkausi jo melkein olevan takana toukokuun upeiden kelien ja niiden kannustamien useiden kierrosten vuoksi. Toukokuun valoisuus kutsui pelaamaan  eihän näin lämpimiä kelejä voinut jättää hyödyntämättä. Vaikka alkukevät olikin ikävän kylmä ja golfkauden aloitus venyi, toukokuu antoi sen kaiken kyllä takaisin.




Vappugolfia pelattiin vielä koleassa kelissä ja varusteet olivat sen mukaiset.

Nyt on ensimmäinen kesä, kun minulla on pelioikeus ja sen seurauksena onkin tullut tahkottua SHG:n kahta erilaista ja tosi mieluista kenttää oikein urakalla. Olen jopa ylittänyt itseni ja uskaltautunut varaamaan lähdön yksin, kun olen ollut omaa golfkaveria vailla. Olikin aivan ihanaa, kun sain mukavat pelikaverit seuraksi. SHG:ssä on rento tunnelma ja ihmiset helposti lähestyttäviä. Eräällä ykkösväylällä kyllä vähän säikäytti, kun minulle tuntematon golfaaja alkoi viskaamaan mailaa vihaisesti huonon lyönnin seurauksena. Tuli tunne, että tätäkö tämä koko kierros on. No, onneksi golfin pelaaminen rauhoittaa kireimmänkin mielen kierroksen aikana.
  
 
 


Toukokuussa sai ihastella vihreän eri sävyjä ja kukoistukseen puhkeavaa luontoa.



Teesini tälle kaudelle

Olen jälleen kerran huomannut, että golfaamisessa ei mikään ole itsestään selvää ja tiettyjä asioita pitää muistutella itselleen aika ajoin. Minulle on tullut vastaan tänä vuonna muutama asia, joista muodostuivat teesit ainakin alkukaudeksi:
  • Uskalla lyödä lyhyitä. Tarkoittaa sitä, että valitse maila tosiaankin matkan mukaan, äläkä tartu "varmuuden vuoksi" mailaan, jolla pallo lentää liian pitkälle. Näitä tarkempia lähestymislyöntejä olisi hyvä harjoitella rangella, mutta pelaaminen on nyt vaan vienyt mennessään...
  • Ole läsnä lyönnissä. Pitäisi olla itsestään selvää, mutta huomion saattaa kiinnittää helposti vääriin asioihin. Itselle tämä teesi tarkoittaa jalkojen maadoittamista ja korsetin kasaamista, jotta yläkroppa voi tehdä rennosti, mutta vakaasti oman osuutensa lyönnistä. Jos läsnäolevaan tilaan lyönnissä on hankala päästä, kannattaa keskittyä ihan aluksi hengittämiseen ˗ hengitykseen keskittyminen tuo mielen nykyhetkeen


Master Golfin upeat puitteet tuli taas todettua siellä vierraillessa.


Kesäkuun alkupäivinä piti sitten jo kaivaa pipo takaisin päähän... Vannoin, että sateenvarjo ja lämpimät vaatteet pysyvät bägissä aina Suomen vaihtelevissa olosuhteissa.