sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Auringon pilkahdus tuo toivon kipinän aikaisesta keväästä

Säilyykö innostus golfiin vuosi vuodelta?

Valo lisääntyy jo täällä Pohjolassa, ja toivon kipinä aikaisesta keväästä alkaa hiipiä golfaajan alitajuntaan. Nyt viimeistään on aika valmistautua tulevaan golfkauteen, aloittaa kehon huolto ja käydä kokeilemassa, vieläkö lyönti kulkee. Mielessä pyörii, että paljonko voin käyttää aikaa golfin parissa, vieläkö jaksan ylipäätään innostua golfaamisesta ja pitäisikö löytää uusi vaihde pelaamiseen esimerkiksi kurssin avulla.


Alkuvuoden aurinkoisia päiviä.

Viime vuoden alussa hain lyönteihin pituutta golfjoogasta ja sain sieltä monipuolisia harjoitusvinkkejä, joita voi tehdä missä tahansa. Loppuvuodesta keskityin hoitamaan golfin aiheuttamia jumeja ja lonkan kolotuksia vanhan kunnon joogan avulla. Vaihtelu virkistää, joten tänä vuonna aloitin pilateksen. Kaikkia näitä lajeja yhdistää mm. lempeästi tehtävät voimaliikkeet, vartalon avaukset, hengityksen yhdistäminen liikkeisiin ja läsnäolon harjoittaminen.

Joogafestivaalilla helmikuussa kävin esittelytunneilla ja löysin uuden liikesarjan: jousiampujan. Kyseinen liikesarja sisältää ihanaa staattista pitoa asennoissa, jotka vahvistavat jalkoja ja lisäävät vartalon kiertoa. Hiki valui selkää pitkin tässä voimakkaassa liikesarjassa, jossa nuolta ammuttiin eteen, taakse ja yläviistoon. 


Body pilateksessa käytetään vastuksena painoja ja esimerkiksi kuminauhaa tai pilatesrengasta. 


Odotan, että viimeistään pääsiäisenä, huhtikuun puolivälissä pääsee kentälle. Ja sehän on jo reilun kuukauden päästä! Viime vuonna keräsin golfaajan muistilistan keväälle. Jos muuten ensi kesänä löydät pinkillä sydämellä merkatun golfpallon, se voi hyvinkin olla golfattaren hävittämä. 


Joskus golffiilis tulee ihan pienistä asioista, kuten uudesta pinkistä merkkauskynästä.