sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Golfviikonloppu Pärnussa

Pärnussa golfaa, syö hyvin ja rentoutuu.

Golfviikonloppu Pärnussa on mukavaa vaihtelua. Kävin Pärnussa huhtikuisena viikonloppuna pelaamassa kahdella tasaisella, meren tuntumassa olevalla kentällä. Valitettavasti keli oli noin +5 astetta ja kostea, joten osittain peli oli vain selviytymistä sateenvarjon hallinnoinnin ja hanskojen vaihdon kanssa. 

Lauantaina pelasimme White Beach Golf -kentän, jossa meitä oli vastaanottamassa tyylikäs joulukuussa 2014 valmistunut klubirakennus. Valkoisesta hiekasta ei kentän nimestä huolimatta näkynyt vilaustakaan, vaikka Pärnunlahden upeiden rantojen läheisyydessä kenttä sijaitseekin. Kenttä oli tasainen, links-tyyppinen dyynimaisema, jossa oli melko paljon vettä. Veden johdosta pelaaminen menikin välillä onkimiseksi. Golfkärryt olivat vähän hankalat ja muutaman kerran jonkun golfbägi kallistuikin maahan; onneksi ei kuitenkaan jorpakkoon. 



Iso miinus White Beach Golf -kentän kohdalla oli, että vessoja ei ollut kentän laidalla. Varsinkin kylmällä ja kostella kelillä pitäisi päästä vähän useammin vessaan ja tätä harmitteli useampikin naispuolinen pelaaja. Kylmyydestä kertoo parhaiten se, että välillä tuli rakeita:) Kierroksen lopussa silmiin pisti pro shopin naiselliset mekot röyhelöinen, pitseineen ja kukkakuosineen. Suomalainen golfmuoti taitaa olla hieman pelkistetympää.




Kun syksyllä 2015 avautuneen Pärnu Bay Golf Links -kentän vaikuttavaan klubirakennukseen astuu sisään, avautuu lasisesta takaseinästä upea näkymä merelle valkoisine rantoineen ja väylän 18 griinille. Rakennuksen toisen kerroksen ikkunoista on näkymä joka puolelle, niin merelle kuin kentällekin. 




Koska sunnuntai oli vielä märempi ja tuulisempi päivä kuin lauantai, unelmoimme Pärnu Bay Golf Links -kentällä, kuinka kesäkuumalla mereltä puhaltaa vilvoittava tuulahdus. Mutta ei siis tällä kertaa. Kun pelasimme kolme viimeistä väylää, jotka menevät meren rantaa mukaillen, oli niin märkää, että tarvitsimme viimeisetkin sisun rippeet päästäksemme maaliin. Onneksi pääsimme pian saunaan lämmittelemään ja vaihtamaan kuivaa päälle. Kun ajoimme takaisin Tallinnan, matkalla oli lunta.



Pärnussahan on se ihana puoli, että ruoka ja juoma on hyvää ja edullista. Yksi suosituimmista pizzeroista on Steffani Pizzarestoran ja suosittelenkin sitä lämpimästi!

Lisäksi luksusta reissuun toi Tervis kylpylähotellin monipuolinen allasosasto, josta löytyy golfissa kipeytyneille lihaksille apua suomalaisesta saunasta, infrapunasaunasta, suolasaunasta, aromisaunasta ja höyrysaunasta. Lisäksi voi nautiskella uimisesta, japanilaisesta kylvystä ja porealtaasta tai varata lisämaksullisia hoitoja.

Kun menen uudestaan Pärnuun golfaamaan, haluaisin ehdottomasti pelata Pärnu Bay Golf Links -kentän sen upeiden merimaisemien ja kivan tunnelman vuoksi. White Beach Golf tuntui melko tavanomaiselta kentältä. Pärnussa ehtii siis hyvin pelata viikonlopun aikana kaksi kierrosta. Yksi vaihtoehto on tietenkin jäädä jo Tallinnaan, sielläkin on kuulemma hyviä kenttiä – täytyy käydä testaamassa joskus:) Tapaamisiin pelikaverini, jolla on samanlaiset golfkengät:)